Palvelut
Yksityishenkilöiden oikeudellisissa asioissa toimintamme pääpaino on seuraavissa alueissa
|
Yritysten lakiasiat
Yritykset joutuvat toimintansa aikana mitä erilaisimpiin oikeudellisiin tilanteisiin ja haasteisiin. Toimistollamme on vankka kokemus yritysten monimuotoisten oikeusasioiden hoitamisessa. Laadimme erilaisia sopimuksia ja ratkaisemme erimielisyyksiä.
Hoidamme yrityskauppoja tai liiketoimintakauppoja ja kauppoihin liittyviä oikeudellisia tehtäviä ja selvityksiä.
Olemme perehtyneet myös yritysten taloudellisen aseman selvittämiseen ja taloudellisissa vaikeuksissa olevien yritysten auttamiseen.
Olemme hoitaneet lukuisia yrityssaneerauksia heti Yrityssaneerauslain voimaan astumisen jälkeen. Yrityssaneerauksen aloittaneista yrityksistä on saneerausohjelman saanut loppuun noin kaksi kolmasosaa saneeraukseen hyväksytyistä yrityksistä. Yrityssaneerauksissa on erittäin tärkeää kääntyä asiantuntijan puoleen riittävän ajoissa, jotta voidaan selvittää mahdollisuudet yritystä ehkä uhkaavan konkurssin välttämiseksi.
Asianajaja Antti Lehtinen on perehtynyt myös konkurssioikeuteen; hän on toimintansa aikana
hoitanut noin 150 erilaista konkurssia. Joissain tapauksissa velallinen on kyennyt jatkamaan
liiketoimintaansa myös konkurssin jälkeen.
Neuvoja tarvitessanne ottakaa yhteys toimistoomme ja tiedustelkaa lisää toiminnastamme.
Palvelemme mielellämme.